VOIMAUTTAVAN VALOKUVAN MENETELMÄ

VOIMAUTTAVA VALOKUVA

Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä terapeuttisesti suuntautunut sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien, kuten perheen ja työyhteisön, voimautumisprosessin aikaansaajana. Menetelmä perustuu empowerment-käsitteen sisältöihin ja sen käyttö edellyttää itsemäärittelyn oikeuden sekä tasavertaisuuden toteutumista.  Valokuva itsessään ei ole terapeuttinen väline, vaan se voi toimia myös vallankäytön ja toisen ihmisen kokemuksen mitätöinnin välineenä. Voimautumisen keskeinen idea on se, ettei toista ihmistä voi voimauttaa. Tämä koskee myös kaikkea auttamistyötä. Menetelmän ammatillinen käyttö edellyttääkin valokuvan arkikäyttöön liittyvän vallankäytön tuntemista ja purkamista, sekä henkilökohtaisen voimauttavan valokuvaprosessin läpikäyntiä. Menetelmää ei saa soveltaa toiseen ennen omaa prosessia ja täydennyskoulutusta. Vaikka menetelmän välineenä on valokuvaus, ei kysymys ole varsinaisesti valokuvaamisesta, vaan näkemisen ja katsomisen tavasta. Voimauttavan valokuvaprosessin avulla opetellaan dialogista, vastavuoroista tapaa kohdata oma läheinen, työtoveri tai asiakas. Menetelmän keinoin opitaan löytämään ja tekemäännäkyväksi jokapäiväisessä  arkitodellisuudessa piiloon jäävä arvokas, hyvä ja merkityksellinen.

Voimauttavaa valokuvaa on sovellettu 2000-luvun ajan etenkin täydennyskoulutusopinnoissa useilla kasvatus-, hoito- ja terapeuttisen työn aloilla sekä työyhteisön kehittämisessä. Kokemusta erilaisten ihmisryhmien kanssa toteutettavasta kuntouttavasta, ennaltaehkäisevästä tai pedagogisesta käytöstä alkaa olla jo varsin runsaasti. Menetelmää voidaan käyttää myös osana terapiatyötä, silloin kuin käyttäjällä on siihen ammatillinen valmius. Varhaisin tunnettu projekti, jonka kokemuksista  Miina Savolainen on alkujaan saanut kipinän menetelmän kehittämiseen ja valokuvan terapeuttisen käytön tutkimiseen, on 1998 alkanut lastensuojeluprojekti Maailman ihanin tyttö. Projektin lähtökohtana oli huomio siitä, ettei sosiaalityön perinteestä tutut verbaaliset tavat jäsentää asiakkaan elämänkokemusta, vuorovaikutussuhteita ja käsitystä omasta itsestä, olleet riittäviä.

Menetelmässä käytetään valokuvaustilannetta, omakuvia, albumikuvia ja arjen teemojen tavoitteellista valokuvaamista välineinä ihmissuhteiden lähentämiseen, vuorovaikutuksen parantamiseen, hajanaisten, tunnepitoisten ja abstraktien asioiden selkeyttämiseen sekä oman minän tai yhteisön toiminnan tutkimiseen ja reflektointiin. Hoidollisten ja pedagogisten alojen ammattilaisille suunnatussa perusteet-tason täydennyskoulutuksessa tutustutaan voimauttavan valokuvan teoreettiseen ja terapeuttiseen perustaan. Koulutuksen keskiössä on työntekijän sekä työyhteisön voimautuminen – vasta sen jälkeen siirrytään asiakkaan, oppilaan tai potilaan kanssa työskentelyyn.

Voimauttavan valokuvan perusteet -koulutusta antavat useat yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset sekä kesäyliopistot eri puolilla maata. Voimauttavan valokuvan kaksivuotista erikoistumiskoulutusta, perusteet -tason jo käyneille, järjestää ainoastaan Taideteollisen korkeakoulun Koulutus ja kehittämispalvelut Helsingissä. Voimauttava valokuva on nuori  menetelmä, jonka valtakunnallinen koulutusverkosto on vasta laajentumassa, eikä tämän hetken runsaaseen kysyntään siksi vielä pystytä täysin kattavasti vastaamaan. Ensimmäiset erikoistumiskoulutuksen läpikäyneet menetelmäohjaajat valmistuvat huhtikuussa 2011. Kaikki Suomessa saatavilla oleva menetelmäkoulutus on ilmoitettu näillä verkkosivuilla. Menetelmä on saanut lukuisia tunnustuspalkintoja, muunmuassa Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin Kulttuuripalkinnon 2006. Voimauttava valokuva on rekisteröity tavaramerkki.

VOIMAUTTAVAN VALOKUVAPROSESSIN OSA-ALUEET

Valokuvan voimauttavalla käytöllä on neljä keskeistä osa-aluetta: albumikuvat, valokuvaustilanteen vuorovaikutus, omakuva sekä arjen kuvaaminen. Vaikka kuvausprojektit antavat suuren sijan intuitiolle ja luovuudelle, on niissä aina mukana tavoitteellisuus: mitä haluan tehdä näkyväksi ja vahvistaa? Valokuvaaminen noudattaa kuitenkin luovan prosessin dynamiikkaa, jossa lopputulosta ei voi tietää etukäteen. Luovuus edellyttää epävarmuuden tilan ja epäonnistumisen mahdollisuuden sietämistä. Itse valokuvaaminen on juuri yhdessä sovitun teeman ymmärtämistä ja prosessointia.

Valokuvausprosessi tekee näkyväksi, että vuosikymmeniä toisensa tunteneet perheenjäsenet, läheiset työtoverit tai luottamuksellisen asiakassuhteen osapuolet, eivät voi tuntea ja ymmärtää toisiaan kokonaan. Läheisetkin ihmiset muistavat yhteisen historiansa aivan erilaisilla kuvilla, näkevät samoissa kuvissa aivan erilaisia merkityksiä ja kokevat eri asiat kuvaamisen (=muistamisen) arvoisina. Yhteisöllisessä voimauttavassa prosessissa aletaankin dialogi: mikä on minulle totuudellista ja merkityksellistä – mikä on sinulle totta ja arvokasta – mikä meille yhteisesti? Työskentelytavalla päästään kiinni abstrakteihin, tunnepitoisiin ja käsitteellisiin asioihin, joihin kytkeytyvät yksilöiden henkilökohtaiset merkitykset eivät aukene kokonaan normaalissa verbaalissa kommunikaatiossa.

Perheen sisällä voimauttava työskentely tukee ennen kaikkea jokaisen perheenjäsenen persoonan ja tarpeiden moniuloitteisuuden näkyväksi tulemista sekä rakentaa syvästi ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Työyhteisötyöskentelyn keskiössä ovat etenkin arvojen ja perustehtävän pohdinta,yhteisön vuorovaikutustavat sekä työntekijöiden voimavarat ja oman työn merkityksellisyyden kokemus. Asiakastyön lähtökohta nojaa narratiivisen terapian arvopohjaan, yksilön itsemäärittelyn oikeuteen sekä kykyyn löytää elämänsä voimauttavat ja merkitykselliset asiat. Menetelmässä ajatellaan, että hoidollisen ja pedagogisen työn perustehtävä on tukea asiakasta aktiiviseen identiteettityöhön, oman elämän merkityksellisyyden kokemuksen etsintään, oman elämän syyn ja seurauksen tulkintaan sekä kykyyn kokea osallisuutta ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Menetelmän kautta rikastetaan omien tunteiden tunnistamista ja ilmaisua sekä kykyä elävien mielikuvien muodostamiseen. Voimauttava valokuva perustuu lähtökohtaan, jossa hoidollisen työn keskeisenä työvälineenä nähdään dialoginen katse ja läsnäolo, kyky katsoa arkitodellisuutta ja asiakkaan elämää toisin, sekä työntekijän koko oma persoona. Näitä "välineitä" on mahdollista kehittää ja siihen voimauttavan valokuvan menetelmäkoulutus tarjoaa tilaa ja toimivia lähestymistapoja.

Valokuvaamisen arkikäytäntöön liittyy ajatus: se, mikä on kuvattu, on muistamisen arvoista (=arvokasta).Käänteisesti taas koetaan, että ne asiat ja ihmiset, joita ei juurikaan kuvata, eivät ole niin tärkeitä. Perheen tai työyhteisön sisällä kuvilla rakennetusta yhteisestä tarinasta tuleekin vertailun ja arvottamisen väline: vähemmän kuvattu keskimmäinen lapsi pohtii, onko esikoista rakastettu enemmän – työyhteisön ryhmäkuvista kieltäytyvä taas kommunikoi, ettei halua tulla muistetuksi osana ryhmää tai ettei koe itseeän siihen kuuluvaksi. Lähtökohta sekä perheessä että työyhteisössä kuvaamiseen onkin jokaisen jäsenen näkyminen omana moniuloitteisena itsenäänyhteisessä kuvin rakennetussa tarinassa, riippumatta  asemastaan ryhmädynamiikassa tai hierarkiassa.

Hyödyntämällä valokuvaustilanteen rooleja, kuvaajan ja kuvassa olevan ihmisen välistä dynamiikkaa, opitaan toista ihmistä kuuntelevaa vuorovaikutusta.Voimauttavassa valokuvaamisen tavassa kuvaustilanteen normaali dynamiikka käännetään päinvastoin kuin on totuttu: sen sijasta, että kuvaaja näkee toisen ihmisen omien tulkintojensa ja halujensa mukaisesti, kuvaajan tehtävänä onkin kuunnella, miten kuvan päähenkilö haluaa määritellä itseään. Voimauttavassa kuvaamisessa ei ole kuvan kohdetta, vaan päähenkilö. Voimauttavaksi rakennettu kuvaustilanne merkitsee kokemusta nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta. Se rakentaa luottamusta toisiin ihmisiin erityisesti niillä ihmisillä, jotka ovat jääneet näkymättömiksi perheen ongelmien tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi tai joilla luottamus sanojen totuudellisuuteen on vaurioitunut.

Omakuvien avulla menetelmässä tutkitaan omaa identiteettiä, omia erilaisia puolia, rooleja ja tunteita sekä opetellaan katsomaan oman persoonan moniuloitteisuutta lempeämmin. Suurimmalle osalle ihmisista vaikea omakuvan hyväksymisen prosessi, on metafora itsen hyväksymiselle. Omakuva tavoittaa paljon enemmän kuin ulkoisen; ulkonäön tai pinnan. Ihminen näkee kuvassa, miten hän katsoo itseään. Kuvaa on vaikea katsoa, koska se paljastaa kivun ja surun sekä ne asiat, joita ihmisen on vaikea hyväksyä itsessään. Voimauttavassa prosessissa opitaan tietoisesti tekemään itsessä olevaa ehjyyttä, arvokkuutta ja vahvuutta näkyväksi sekä katsomaan itseä hyvänä. Prosessi tuottaa armollisuutta omaa vajavaisuutta kohtaan ja auttaa näkemään itsen arvokkaana kuvassa näkyvistä vaikeista asioista huolimatta. Omakuvien mahdollistama, oman elämän merkityksellisyyden kokemuksen ääreen pysähtyminen,  synnyttää yleensä yhteisöllisyyttä ja luovaa iloa jakaa itse koettua voimautumista eteenpäin omaan lähiyhteisöön.

Albumikuvatyöskentelyllä jäsennetään ja tutkitaan omaan elämäntarinaan, perhesuhteisiin, oman itsen erilaisiin puoliin ja oman kasvamisen teemoihin liittyviä tunteita, muistikuvia ja mielikuvia. Albumikuvista rakennetaan erilaisia kokonaisuuksia, joissa jokin elämän ajankohtainen teema otetaan tarkastelun kohteeksi. Yksittäisiin valokuviin sisältyvät tunteet, muistot ja mielikuvat alkavat saada rakennetta kuvia valikoimalla ja rinnastamalla. Järjestäminen ja arvottaminen auttavat erottamaan itselle ja omalle lähipiirille merkitykselliset ja rakentavat asiat hajoittavista, aikaa ja voimavaroja tuhlaavista asioista. Kuvien äärellä pohditaan: missä valokuvissa tuntuu oma, minulle tosi, kokemukseni elämästä – mitkä kuvat puolestaan kertovat toisten ihmisten tarpeista: siitä, mitä muut minulta odottavat? Kuvatyöskentelyn avulla rakennetaan narratiivista tulkintaa oman elämän toisiinsa limittyviin, monitasoisiin ja kaoottisiinkin aiheisiin. Kuvallinen jäsentäminen luo rakennetta myös asioille, joita ei ole mahdollista sanallistaa.

Menetelmässä käytetään arjen teemojen tavoitteellista valokuvaamista ajankohtaisten, yksilön tai yhteisön elämäntilanteisiin liittyvien asioiden sekä niihin kytkeytyvien tunnemerkitysten selkeyttämiseen. Valokuvaamalla tehdään näkyväksi ja vahvistetaan sellaisia asioita, jotka tuottavat voimautumista; kokonaisena, moniuloitteisena ihmisenä ymmärretyksi tulemisen tunnetta sekä oman elämän merkityksellisyyden kokemusta. Keskeistä on hyvän näkyväksi tekemisen idea. Menetelmässä kuitenkin myös hyvä kuuluu itsemäärittelyn oikeuden piiriin, eikä siis tarkoita harmitonta, kivaa ja kevyttä. Hyvä on se, mikä on ihmiselle itselleen merkityksellistä, arvokasta ja totuudellista suhteessa hänen henkilökohtaiseen kokemukseensa.  Yleensä voimauttavat valokuvausprojektit perheessä liittyvät ajankohtaisiin perhetilanteisiin ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin. Työyhteisössä taas kuvaamisen tavoitteena voi olla oman työn ja vuorovaikutustapojen reflektointi, työilmapiirin parantaminen tai asiakkaan elämäntilanteeseen keskittyvät voimauttavat kuvausprojektit. Kuvilla voidaan koota hajaisista ja ristiriitaisista asioista eheitä, saada lohtua ja voimaa tai tukea muutosprosessehin.

KOULUTUSSIVULLE